Siirry sisältöön
Reserviläinen hyppää vauhditonta pituutta urheilukentällä.

Reserviläisille ja kaikille kansalaisille tarjotaan monipuolisia mahdollisuuksia fyysisen toimintakyvyn kehittämiseen, ylläpitämiseen ja testaamiseen. Kuva: Tommy Koponen

MPK:n fyysisen koulutuksen tavoitteena on tuottaa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen reserviin sekä paikallisjoukkoihin suorituskykyisiä johtajia ja reserviläisiä, jotka omaavat fyysiseltä toimintakyvyltään ja liikuntataidoiltaan riittävät tiedot ja taidot selviytyäkseen heille suunnitelluista poikkeusolojen tehtävistä. Tavoitteena on lisäksi kannustaa reserviläisiä ja kansalaisia elinikäiseen liikunnan harrastamiseen. 

MPK:n fyysinen toimintakyvyn koulutusohjelma sisältää monipuolisia kursseja ja harjoituksia, joita ovat muun muassa marssit, jotokset ja vaellukset. Lisäksi järjestetään kohdennettuja kursseja, kuten esimerkiksi Military Cross Training, harjoittelun perusteet ja suunnistusharjoituksia. Nuorille suunnattuja kursseja ovat Kunnossa Inttiin -kurssit, joiden tavoitteena on lisätä nuorten tietoja ja taitoja varusmiespalveluksen fyysistä ja henkisistä vaatimuksista.  

Kuntotesteissä voi käydä testaamassa nykyisen kuntotason ja sen riittävyyden reservin sijoituksen mukaiseen tehtävään. Kuntotesteistä ja kenttäkelpoisuussuorituksista voi ansaita kaksi rinnasteista KH-päivää vuodessa. Vuosittain järjestettävät Kesäyön marssit ympäri Suomea liikuttavat laajasti kaikkia kansalaisryhmiä. Kovia haasteita kaipaaville reserviläisille järjestetään vuosittain kansainvälinen neljän päivän marssitapahtuma Nijmegenissa Hollannissa. 

Alla olevasta koulutuskalenterista pystyt valitsemaan mieleisen liikuntatapahtuman. 

Tutustu Lisää liikettä -hankkeeseen klikkaamalla tästä »
Tutustu Kesäyön marsseihin klikkaamalla tästä »
Tutustu Nijmegenin neljän päivän marssiin klikkaamalla tästä »


Nimi
Ajankohta
  • Reserviläisten kuntotestaajakurssi, teoria

    19.4.2024 - 15.12.2024
    • Paikka: Verkkokurssi MPKMoodlessa ja lähiopinnot piireittäin.
    • Ajankohta: 19.4.2024 - 15.12.2024
    • Ilmoittautuminen: 30.11.2024 16:00 mennessä
    • IlmoittauduTutustu tarkemmin
  • Lakia-Jukolan viesti, MPK:n joukkueen osallistuminen

    1.4.2024 - 16.6.2024
    • Paikka: Kauhava ja pääkaupounkiseutu
    • Ajankohta: 1.4.2024 - 16.6.2024
    • Ilmoittautuminen: 31.05.2024 09:00 mennessä
    • IlmoittauduTutustu tarkemmin
  • Reserviläisten kuntotestaajakurssi

    2.4.2024 - 18.5.2024
    Parolannummi
  • Kunnossa inttiin kevät 2024 osa 1 ja 2

    6.4.2024 - 25.5.2024
    Vekaranjärvi
  • Military Cross Training, TÄYNNÄ

    21.4.2024
    Jyväskylä
  • Lihaskunto- ja kestävyystestit Santahaminassa

    23.4.2024
  • Reserviläisten kuntotestaus

    23.4.2024
    TURKU
  • Kunnossa inttiin kurssi Santahaminassa

    24.4.2024 - 7.5.2024
  • Reserviläisen kuntotesti (UKK / Cooper)

    24.4.2024
    Seinäjoki
  • I kondis till milin, Sandhamn

    25.4.2024 - 8.5.2024

Katso lisää koulutuksia tästä